lauantai 23. toukokuuta 2015

Kesän tuntua

Hei pitkästä aikaan.

Päivän suhahtavat ohi ja viikot vierivät mahdotonta vauhtia. Ei meinaa matkassa pysyä.

Arjen pyörittämisen lisäksi, puutarha työt on kovassa vauhdissa. Tällä hetkellä on meneillään vaihe "aloita monta uutta projektia, toteuta valmiiksi nolla projektia" 




Viime viikonloppuna aloin kääntää liljapenkkiä. Toivottavasti jatkuu viikonloppuna. Kasvihuoneessa on istutettuna osa tomaateista (tänä vuonna ostettuja ja saatuja taimia kun omat kylvöt eivät onnistuneet ensimmäistä kertaa), yrtit ja salaattia. Loput kurkun ja tomaatin taimet toivon synttärilahjaksi.  



Eilen kävin todella inspiroivalla vaatteen tuunaus kurssilla. Kirppisohjelmastakin tuttu Aija piti Diy henkisen tuunausillan. Linkittelen Aijan sivun kunhan sen löydän. Aija pitää muuten syksyllä monta kurssia pääkaupunkiseudun kansalaisopistoilla.😊
Eli nyt kun on kesämekot palasina uudelleen ompelua varten, niin tietää että on taas pari projektia lisää. 

Ihanaa kesän odotuksen jatkoa.
<3 Amppu

perjantai 1. toukokuuta 2015

Wappen, vappu meiningeissä...

Iltaa!
Vappu tunnelmissa kuunnellaan perheen kanssa Matti Airaksisen Parasta ennen.

Aamupäivällä ehdin kuitenkin möyriä puutarhassa, ennenkuin vieraat saapuivat. 
Vietettiin lasten kanssa naamiaisia, jostain syystä vieraat olivat unohtaneet pukueutua. Mutta nou hätä, naamiaisvaatelaatikosta löytyi kaikille hauskat kostyymit. Oli monikirjoinen porukka, Pippi Långstrump, haltia, melilosvo, banaani ja apina, Mufasa kuningas (jonka käärme luiskahti vessapyttyyn), pupu, batman ja villin lännen cowboy. 

Wappu kisat vietettiin sisällä kolean sään takia, kovan metelin saattelemalla saatiin kisat käyntiin. Speden spelit kuminauha pujottelua, piip rusina, tietovisaa ja muita huippu lajeja. Mutta annetaan kuvien puhua puolestaan.:)

Mahtava vappu, ja aivan klara vappen. Kiitos nauruista ja hyvästä fiiliksestä.

<3 Amppu