sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Tuhkasta nouseva Feenix


Olen jo pitkään miettinyt miksi kirjoitan blogia? Pitäiskö blogi jo kuopata? Miksi tuotan tekstejä tuntemattomille ja jopa stressaan kirjoittamattomia tekstejä?
Kun tänään luin vanhoja tekstejäni ymmärsin miksi...itseni takia. Tuntui ihanalta lukea ja muistella kaikkia viime vuosina juhlittuja juhlia, toteutettuja projekteja ja nähdä oma kehityksensä projektejen teossa ja blogi sisällön kirjoittamisessa. Joten tästä lähtien lupaan itselleni että blogi ei ole minulle stressi, vaan eräänlainen päiväkirja. Ihanaa on toki jos juttuni, kuvani ja ideani tuottavat muillekkin iloa. Blogin idea ei ole kerätä vaan kommentteja ja tykkäyksiä, vaan tuottaa itselle iloa ja muistoja.

Olen kiitollinen muille blogaajille inspiraatiosta, uusista ideoista ja positiivisuudesta. Toivon että oma blogini niitä suo myös lukijoille, mutta kirjoitan tästä lähtien itselleni.




Viimeaikoina olen kovasti punninnut asioita elämässäni. Miten pysyä positiivisena, rakkaudellisena ja itseään kunnioittavana tässä maailman tilanteessa. Olen elänyt hiljaisempana kun yleensä, miettien ja punnitsien elämän valintoja. Olen tehnyt tietoisen valinnan olla lukematta ja katsomatta uutisia, ne vain ahdistavat.
 Kaipaan lisää luovuutta ja tekemisen iloa arkipäivääni. Siksipä olen nyt haastanut itseni ja pitänyt syksyllä ensimmäiset aikuiskurssit. Ja keväälle on suuniteltu pari lisää.


Yritän hiljentää tahtia ja karsia turhia menoja. Perhe ja ystävät etusijalla. 
Uuteen nousuun kohti uutta vuotta. <3