lauantai 23. toukokuuta 2015

Kesän tuntua

Hei pitkästä aikaan.

Päivän suhahtavat ohi ja viikot vierivät mahdotonta vauhtia. Ei meinaa matkassa pysyä.

Arjen pyörittämisen lisäksi, puutarha työt on kovassa vauhdissa. Tällä hetkellä on meneillään vaihe "aloita monta uutta projektia, toteuta valmiiksi nolla projektia" 




Viime viikonloppuna aloin kääntää liljapenkkiä. Toivottavasti jatkuu viikonloppuna. Kasvihuoneessa on istutettuna osa tomaateista (tänä vuonna ostettuja ja saatuja taimia kun omat kylvöt eivät onnistuneet ensimmäistä kertaa), yrtit ja salaattia. Loput kurkun ja tomaatin taimet toivon synttärilahjaksi.  



Eilen kävin todella inspiroivalla vaatteen tuunaus kurssilla. Kirppisohjelmastakin tuttu Aija piti Diy henkisen tuunausillan. Linkittelen Aijan sivun kunhan sen löydän. Aija pitää muuten syksyllä monta kurssia pääkaupunkiseudun kansalaisopistoilla.😊
Eli nyt kun on kesämekot palasina uudelleen ompelua varten, niin tietää että on taas pari projektia lisää. 

Ihanaa kesän odotuksen jatkoa.
<3 Amppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti