torstai 2. toukokuuta 2013

Piha hommia

Ihanaa kun kevät tulee, ainakin 5kk aikaa touhuta täydellä teholla pihalla.
Olemme siis muuttaneet 2kk sitten tänne, kun ostimme talon oli marraskuu ja kaikki kasvit olivat jo talvilevossa.
Nyt odottelen mielenkiinnolla mitä kaikkea maasta nousee. Suunnitelmissa näin alku keväästä on kasvihuoneen pystytys, kasvilavojen paikalleen laitto, parin uuden ison kukkapenkin perustaminen sekä tietenkin kanojen kodin teko. Toivottavasti saadaan kanoja myös tänä kesänä. Omat luomu munat on niin parhaita!:)


Pihakalusteet on otettu esiin varastosta, tällä tontilla niitä tarvitsee jokusen kappaleen. On kivaa kun voi istahtaa alas töiden lomassa. Talon eteen tuotiin M kanssa pöytä ja tuolit, niin että voidaan syödä ulkona lounasta.
Kasvilavat on kunnon tekoa, niitä on isäni ollut kasaamassa joskus nuoruuden kesinä. Perintö kamaa!






Ainakin kevät esikoita, krookuksia, skilloja ja jouluruusu on löytynyt tontilta. Pitää yrittää olla kärsivällinen ja odotella mitä kaikkea maasta nousee. Lisää kukkapenkkejä kehiin.:)
Toissa päivänä löysin Keravan Fidan kirppikseltä taas uusia alumiinisia kakkuvuokia, lasipurkkeja...
Vanhat metalliset ja keraamiset esineet on niin ihania niin sisällä kun puutarhassakin. Niitä tulee blogissa varmasti näkymään.




<3 Amppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti