maanantai 4. huhtikuuta 2016

Diy pallet -terassi kalusteet

Heippa.

To do -listalla päässäni on jo pitkään pyörinyt pallet projekti, eli lavoista tehdyt huonekalut. Pinterestistähän tämäkin idea sai alkunsa...

Euro lavoja oli keräytynyt tarvittava määrä, joten tuumasta toimeen. Olin kuvitellut että projekti kaipaa paljon työtä, joten toteutus odotteli vain aikaa. No pääsiäisen lomapäivinä päätin kantaa lavat varastosta, yksin tietenkin.

Kaksi lavaa päällekkäin ja yksi taakse selkänojaksi, ruuveilla (pitkillä sellaisilla) nippuun. Ja ta-daa nojatuoli oli valmis. Sohvaan tarvittiin kaksi samanlaista pakettia. Pöydän sain valmiiksi ruuvattuna ja hiottuna, pyörät alle asennettuna. Joten se vain nostettiin paikalle. Selkänojan päälle sahasin ja ruuvasin laudat siistimmän lopputuloksen saamiseksi.

Tyynyt löytyivät tietenkin varastosta. Olin säästänyt ne kahdesta pois viedystä sohvasta. Istuin tyynyjen päälle laitoin jätesäkit, jos joltain elukalta sattumoisin tulisi vahingot pestäville tyynynpäälisille. ;)

Budjeetti nolla euroa.
Pääsiäisenä päästiin jo nauttimaan aurinkoisesta säästä ja mukavasta istuinrymästä.

<3 Amppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti