perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kevättä ja pääsiäistä!

Moikka.

Pitkät pääsiäisen pyhät edessä. Piha töitä ja vastapainoksi suklaata ja hyvä kirja.
Nautitaan lomasta ja sitten pääsee taas innoissaan lasten kanssa töihin touhuamaan.

Kuvia tältä keväältä töistä ja kotoota. Ihanaa kevättä odotellessa, kasvukautta innolla suunnitellen. Onneksi on jo narsisseja, helmihyasintteja ja herneen versoja. :-) 

Töissä istuteltiin lasten kanssa keijujen maa. Isoon vatiin pohjalle soraa ja päälle multaa. Lapset sommittelivat itse pienet bambut puiksi, esikot pensaiksi. Kasvimaalle istutettiin auringonkukkaa, punajuurta ja kauraa nurmikoksi. Day spa allas vuorattiin liiteillä kivillä, samoilla kivillä tehtiin puutarhaan polkuja. Pieni keraaminen talo sai paikan kukkulalla. Lähes joka päivä lapset ovat leikkineet petseillä keijujen puutarhassa. Kasvua on mukava seurailla.

Huomenna odotellaan kuoriutuvaksi ekat tiput. Onko vähän jännää. Heta kanan eristin tänään omaan mammaboxiin.

<3 Amppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti