lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kevättä betonin merkeissä

Heippa.

Kevät se tulla puksuttaa tänä vuonna aika hitaasti. Eilen saimme nauttia ensimmäisestä lämpimästä päivästä, olipas ihanaa.

Ehkä kivoin juttu tänä keväänä kotirintamalla oli Tuusulan opistolle ohjaamani Betonia pihaan -kurssi. Kahtena lauantaina kurssille osallistui 15 ihanaa ja innokasta kurssilaista (3 heistä miehiä).

Kurssilla syntyi mitä hienompia töitä, betoni saappaita, ruukkuja, pallo ja koriste-esineitä.

Kurssista innostuneena itsekkin taas aloin valaa oikein urakalla. Tehtiin pojan kanssa hänen opettajilleen lahjat koulunpäättäjäisiin ja viemisiä muihin kesän tapahtumiin.

Lisäksi kuvailin vanhoja töitä pitkin pihaa. Pitäisi tehdä isommista muoteista tilaus ruotsalaiseen verkkokauppaan tant gräddeliiniin.

Nyt odottelen että muu perhe heräilee vappu aamuun, että päästään aamupalan tekoon ja aurinkoiselle pihalle hommiin.<3

Klara vappen meiltä päin.
Amppu

3 kommenttia:

  1. Aivan ihanat nuo betonista tehdyt saappaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Viilsin auki 25 kokoa olevat saappaat takasaumasta ihan lestiin asti. Valaessa sauma teipataan, näin voi muottia käyttää monta kertaa. Saappaanvuori pitää ottaa pois ennen valua.:-)

      Poista
    2. Kiitos Maria. Viilsin auki 25 kokoa olevat saappaat takasaumasta ihan lestiin asti. Valaessa sauma teipataan, näin voi muottia käyttää monta kertaa. Saappaanvuori pitää ottaa pois ennen valua.:-)

      Poista